Vieheet ja kaasojen kukat

lokakuuta 03, 2018

Vieheet ja kaasojen kukat voi tehdä myös näppärästi itse. Tekemällä vieheet ja kaasojen kukat tekokukista tai vaahtomuoviruusuista saa säänkestävän vaihtoehdon, joista jää kaunis muisto itselle juhlien jälkeen. Päätin tehdä itse meidän häihimme sekä morsius- että heittokimpun. Näiden lisäksi tein myös sulhasen ja bestmanin vieheet sekä kaasojen kukat samoista kukista, mitä kimppuihinkin käytettiin. Kaason kukan tekotapa riippuu siitä, mihin se on tulossa; onko se tulossa hiuksiin, rintaneulalla juhlapukuun, ranteeseen ym. Molemmat kaasoni toivoivat kukan ranteeseen. Värivaihtoehtoina oli valkoinen ja violetti, ja molemmat kaasot toivoivat violettia ruusua. Koristeeksi olisi voinut laittaa timantin sijaan/lisäksi esimerkiksi vaikka pätkän helminauhaakin, mutta nyt mentiin timantin voimalla. Tarvikkeet kukkiin löytyvät hyvin pitkälti esimerkiksi Ebaystä tai askartelutarvikekaupoista.

Kaason kukkaa varten tarvitset:
- Tekokukka / Vaahtomuoviruusu
- Satiininauhaa
- Koristetimantteja
- Kuumaliimapyssyn ja kuumaliimaa


Vaahtomuoviruusut olivat varrellisia, joten leikkasin ensin varren kokonaan pois. Sitten mittasin sopivan mittaisen pätkän satiininauhaa, jonka päät poltin umpeen, etteivät ne ala rispaantumaan ja purkaantumaan. Sitten liimasin kuumaliimalla nauhan keskeltä kiinni kukan takaosaan. Sen jälkeen kiinnitin lopuksi vielä timantin keskelle ja näin kukka tuli valmiiksi.

Vieheet vasemmalla ja kaason kukka oikealla

Vieheiden teossa on hieman enemmän työtä, mutta silti aika nopeatekoiseksi askarteluksi sen voisi luokitella. Vieheiden tekemistä varten kannattaa varata:
- Tekokukka / vaahtomuoviruusu
- Satiininauhaa
- Koristetimantteja
- Rintaneulapohja
- Kuumaliimapyssy ja kuumaliimaa

Vieheet ja kaason kukka takaapäin kuvattuna

Leikkasin aluksi noin puolet pois kukan varresta ja hahmottelin tekolehtien paikan ruusun taakse. Sitten liimasin tekolehden varren kuumaliimalla ruusun nupun taakse kiinni. Sen jälkeen leikkasin yhtä viehettä varten kolme satiininauhan pätkää, joista jokaisesta tein omat yksittäiset koristekiehkurat vieheen nupun taakse ja liimasin ne kuumaliimalla kiinni samaan kohtaan, jossa tekolehden varsi on kiinnitettynä. Sitten aloitin satiininauhan kiertämisen varren ympäri liimaamalla nauhan pään ensin varteen. Kokeilin sekä yläosasta että varresta nauhan kiertämisen aloittamista, ja niissä ei ole kovin merkittäviä eroja lopputuloksen suhteen. Ehkä himpun verran siistimpi lopputulos tulee varren suhteen, jos kiertämisen aloittaa varren juuresta (näin ollen nauhan pään saa nätisti muun nauhan alle piiloon). Kun nauha on kiedottu kokonaan varren ympäri liimataan taas nauhan pää kiinni  varteen ja nyt voidaan liimata rintaneulapohja paikoilleen. Loppusilauksen viehe saa pienestä timantista, joka liimataan nupun keskelle.

Vieheet käytössä


Kaasojen kukat tehtävässään

You Might Also Like

0 kommenttia